Logo 								

 

 

Unihäiriöt

Jos uni katoaa kokonaan muutamana yönä peräkkäin, on syytä kiireesti lähteä terveyskeskukseen. Sieltä saa tarvittavan lääkityksen.

Unilääkkeisiin voi melko helposti jäädä koukkuun. Tarvittavan tehon saavuttaminen vaatii yhä suuremman annoksen ja päivällä olo alkaa olla tokkurainen. Kun sitten on päättänyt luopua unilääkkeistä, pitää se tehdä vähitellen ja lääkärin kanssa keskustellen.

Ihminen saattaa nukkua tunninkin jaksoja huomaamattaan ja sitten on varma, ettei ole nukkunut yhtään koko yönä. Päivänokoset on syytä lopettaa ja aamulla pitää nousta ylös riittävän varhain ja samaan aikaan. Kannattaa välttää nukkumista häiritseviä syömisiä ja juomisia. Alkoholi on huono unilääke. Se saattaa auttaa nukahtamaan mutta antaa huonon unen.

Unihäiriötä on kahdenlaista: nukahtamisvaikeutta ja aamuyöllä heräämistä sekä joillakin molempia.

Nukahtamisvaikeus on opittu tapa, jossa usein jo ennakkoon pelkää sänkyyn menoa. Saman tapaisessa tilanteessa eli sopivien mielleyhtymien myötä unen estävä tunne ponnahtaa esiin. Se voi olla peräisin jo lapsuuden kokemuksista, esimerkiksi vanhempien alkoholinkäyttö, riidat ja pahoinpitelyt. Uneton on jo lapsuudesta oppinut nukkumaan koiranunta, pelännyt, koska se taas alkaa ja tunne on jäänyt päälle. Nyt suree etukäteen, kuinka väsynyt onkaan taas aamulla.

Sänkyyn ei saa jäädä pyörimään. Ellei uni tule, nouse tekemään aikaisemmin suunniteltuja askareita. Nukkumaan voi mennä vasta sitten kun todella nukuttaa. Aamulla ei ole ainakaan sen väsyneempi. Voi myös opetella rentoutumaan sängyssä. Rentoutuneena lepääminen korvaa huomattavan osan unesta ja nukahtaminen saattaa salaa tullakin. (Ja lampaiden laskemisen sijasta pitää katsella miellyttäviä maisemia.)

Aamuyöllä eli sudenhetkellä - tavallisesti kello kolmen ja viiden välillä - heräileminen johtuu useimmiten stressistä sekä työ- ja muiden huolien ajattelemisesta, epäselvistä asioista, joita "täytyy"ajatella yöllä. Ohjeena on ajatella ne asiat jo illalla ja päättää, että yöksi painaa ne pois mielestä.

Terapiassa laukaistaan pehmeästi hypnoosin keinoin kielteiset tunteet menneisyydestä. Sovitaan säännöllinen iltaohjelma, unirituaalit. Opetetaan rentoutumalla, mielikuvaharjoituksilla ja itsehypnoosilla vaivuttamaan itsensä uneen. Rentoutuskasettiakin voi käyttää äänittämällä siitä herättelyt pois.

Unihäiriöiden poistaminen hypnoosilla saattaa onnistua joskus hyvinkin nopeasti ja toisinaan taas vaatia pitkää ja sitkeätä käsittelyä.

Paluu